Tuskin löytyy parempaa tapaa tutustua kauniisiin ja monipuolisiin vesistöihimme kuin melonta. Kajakki sopii kulkuvälineeksi yhtä hyvin kapeille jokireiteille kuin aavoille ulapoille. Se lienee luontoystävällisin tapa liikkua vesillä, sillä meloja ei jätä jälkeensä kuin veteen piirretyn viivan. Melonnan aloittamiseksi et tarvitse erityiskykyjä tai taitoja, vain annoksen reipasta seikkailumieltä. Kuntoilumuotona melonta on erittäin tehokasta, sillä se n vaikutukset tuntuvat aina päästä varpaisiin. Se sopii niin nuorille kuin vanhemmille., yksin tai yhdessä perheen tai ystävien kanssa harrastettavaksi. Monikaan harrastus ei tarjoa vastaavaa tapaa rentoutua, stressio kuin kertakaikkia saa mahtumaan kajakkiin mukaan, puhumattakaan avokanoottiin.

Näin alkaa Bear&Water Oy:n tuottama ja kustantama opas kajakki- ja avokanoottimelonnasta. Opasta käytetään kajakkimelontakoulun oheismateriaalina, mutta se on tarkoitettu myös helpottamaan  "itseopiskelijan" alkutaivalta uuden harrastuksen parissa.

Sisällysluettelo

Kajakit

  • Kajakkimallit
  • Kajakin valinta
  • valmistusmateriaalit
  • Kajakkien yleisista ominaisuuksista
  • Kajakin osat
  • Melojan varusteet
  • Liikkeelle lähtö
  • Melontatekniikka
  • Turvallisuus
  • Retkeily
  • Vesillä liikkuminen
  • Suunnistus
  • Kajakin kuljetus, säilytys ja huolto
  • Melontakoulu

Avokanootit

  • Kanoottimallit
  • Valmistusmateriaalit
  • Kanoottien yleisistä ominaisuuksista
  • Kanootin osat
  • Melojan varusteet
  • Kanootin käsittely maissa
  • Liikkeelle lähtö
  • Melontatekniikka
  • Turvallisuus
  • Retkeily
  • Kanootin kuljetus, säilytys ja huolto
  • Yleistä retkeilyvarusteista
  • Kirjallisuutta
  • Melontakurssitodistus

ISBN 978-951-98472-5-2